Suomen asuinrakennusten yleisin lämmitysmuoto on kaukolämpö: noin kolmannes kaikista asuinrakennuksista on kaukolämmitteisiä ja kerrostaloista jopa lähes 90 prosenttia. Kaukolämmön jälkeen yleisimpiä lämmitysmuotoja ovat sähkö, puu ja erilaiset lämpöpumput. Asuinkerrostaloissa etenkin puulämmitys ja suora sähkölämmitys ovat hyvin harvinaisia. Lämpöpumppujenkin osuus kerrostaloissa on vielä marginaalinen vaikkakin selkeässä kasvussa, kuten alla olevan liukukaavajan sivun 2 kuvio osoittaa.
Lämmitysmuodon valintaan vaikuttavat etenkin talon koko, rakennuspaikka, käyttö- ja investointikustannukset sekä lämmitysmuodon ympäristövaikutukset. Kaikkea lämpöä ei tarvitse välttämättä tuottaa vain yhdellä lämmitysmuodolla vaan vaihtoehtona on myös hybridilämmitys, jossa yhdistyy kaksi tai useampi lämmitysmuoto, esimerkiksi poistoilmalämpöpumppu (PILP) ja kaukolämpö.
Lämmitysmuotovalinnoilla pystytään hyvinkin merkityksellisesti vaikuttamaan asumisesta syntyviin kasvihuonekaasupäästöihin, sillä erot eri energiamuotojen ympäristövaikutuksissa ovat suuret. Uusiutuvista energianlähteistä, kuten auringosta, tuulesta sekä ilman ja maan lämmöstä, peräisin olevan lämmitysenergian kasvihuonekaasupäästöt ovat pienet ja vastaavasti fossiilisista lähteistä, kuten öljystä ja maakaasusta, peräisin olevien suuret. Voimalaitoksissa tuotetun kaukolämmön ja sähkön ilmastovaikutukset ovat voimalaitoskohtaiset ja riippuvat voimalaitoksessa käytetyistä polttoaineista. Esimerkiksi kivihiiltä käyttävästä lämpölaitoksesta peräisin olevan kaukolämmön ilmastovaikutus on moninkertainen verrattuna puuta polttavan biovoimalaitoksen lämpöön. Tarkempia rakennuskohtaisia kaukolämmön ja sähkön kasvihuonekaasupäästölaskelmia tehdessä olisikin tarkoituksenmukaista käyttää aina energiantoimittajalta saatavia päästökertoimia. Mikäli näitä ei ole saatavilla, julkaisee Tilastokeskus vuosittain käytettäväksi Suomen keskimääräiset kaukolämmön ja sähkönkulutuksen päästökertoimet.