Rakennukset ovat kooltaan ja asukasmääriltään hyvin erilaisia, minkä vuoksi pelkkä kokonaisenergiankulutus kilo- tai megawattitunteina ei ole kovin toimiva yksikkö energiatehokkuuden arviointiin. Rakennusten energiankulutukset ilmaistaankin yleensä vuotuisina ominaiskulutuksina joko rakennuksen pinta-alaa tai tilavuutta kohti. Energiankulutuksen vertailuyksiköt ovat tällöin kWh/m2 tai kWh/m3. Kiinteistön vedenkulutus on tapana ilmoittaa litroina henkilöä kohden vuorokaudessa (l/hlö/vrk).
Rakennusten lämmitysenergian kulutuksen yhteydessä käytetään usein termiä lämpöindeksi. Lämpöindeksi kertoo, kuinka paljon tilojen ja käyttöveden lämmittämiseen on käytetty lämmitysenergiaa rakennuskuutiometriä kohden (kWh/rm3).
Ominaiskulutusten määrittäminen mahdollistaa rakennuksen energiankulutuksen kehityksen seuraamisen eri vuosina sekä energiatehokkuuden vertailun rakennusten välillä. Iso ominaiskulutus viittaa energiahukkaan. Säästöpotentiaalin arvioinnissa vertailu on kuitenkin tärkeä huomioida tehtävän keskenään samantyyppisten rakennusten kesken eli käytännössä iältään ja varustelutasoltaan samankaltaisten rakennusten. Kulloinkin voimassa olleet rakentamismääräykset sekä suositut rakenneratkaisut ovat ohjanneet rakentamista, mikä on havaittavissa eri aikakausille tyypillisinä rakennusten ominaiskulutuksina.
Mahdollisimman alhaisten rakentamiskustannusten saavuttamiseksi rakentamisessa on tyypillisesti noudatettu ajanjakson vähimmäisvaatimuksia myös energiatehokkuuden osalta. Samantyyppisten rakennusten vertailussa tehdyt peruskorjaukset, uusittu talotekniikka, käyttö- ja ylläpitotoimet sekä asukkaiden kulutuskäyttäytyminen ovat kaikki rakentamisen jälkeen ominaiskulutukseen vaikuttavia tekijöitä.