Suunnitelmallinen kiinteistönpito

Asunto-osakeyhtiöiden asunnot ovat osakkaille paitsi koteja myös elämän suurimpia sijoituksia. Suunnitelmallisella, ennakoivalla ja asianmukaisesti toteutetulla kiinteistönpidolla taloyhtiöt pystyvät parhaiten vaikuttamaan kiinteistön elinkaaren pituuteen, arvon säilymiseen ja jopa sen nousemiseen. Sijainti on kiinteistön arvoon selkeimmin vaikuttava tekijä, mutta yhä enempi myös kiinteistönpidon taso heijastuu kiinteistön kunnon ja laatutekijöiden kuten energiatehokkuuden ja esteettömyyden kautta kiinteistön arvoon.

Suunnitelmallisuuden hyödyistä huolimatta vasta pieni osa suomalaisesta asunto-osakeyhtiökannasta hoidetaan suunnitelmallisesti. Tyypillisesti esimerkiksi kiinteistön taloteknisille järjestelmille ei luovutuksen jälkeen tehdä mitään, ellei niissä ilmene toimintahäiriöitä. Samoin kuin auto myös kiinteistö tarvitsee suunnitelmallisia asiantuntijan tekemiä tarkastuksia ja arviointeja, säätö- ja muita toimenpiteitä sekä näiden dokumentointia. Kun tätä ennakoivaa ylläpitoa lyödään laimin, alkavat kiinteistön energiatehokkuus ja asumisolosuhteet heikentyä. Pienistä pulmista voi kasvaa suuria ongelmia, jolloin säästämisestä tuleekin lopulta kallista. Pahimmillaan voidaan ajautua tilanteeseen, jossa laajamittaisten remonttien kustannukset ylittävät asuntojen arvon. Suunnitelmallisuuden puuttumisen myötä menetetään myös mahdollisuuksia parantaa rakennusten energiatehokkuutta ja laatutasoa kustannustehokkaasti suurempien remonttien yhteydessä.