Energiankäytön tehostamisen lähtökohta on energiankulutuksen seuranta. Lämmityksen osalta vuosittain vaihteleva sää vaikuttaa rakennusten lämmitystarpeeseen ja energiankulutukseen jo ilman, että energiatehokkuudessa mitään muutoksia. Tämän vuoksi kulutusseurantaa varten toteutunut lämmitysenergian kulutus on ensin normeerattava eli sääkorjattava. Käyttöveden lämmittämiseen liittyvä lämmitysenergian osuus ei ole verrannollinen ulkolämpötilaan, joten sen osuus on erotettava normeerattavasta lämmitysenergian kulutuksesta.
Normeerauksessa lämmön kulutus muutetaan vastaamaan Ilmatieteenlaitoksen määrittelemän niin sanotun ”normaalivuoden” lämpötilojen mukaista lämmöntarvetta. Normeeratun kulutuksen avulla voidaan
- vertailla rakennuksen energiankulutusta eri kuukausina tai vuosina
- vertailla eri paikkakunnilla olevien rakennusten kulutusta
Alla olevassa kuvaajassa on esimerkki lämmitysenergian kulutusseurannasta ja normeerauksen merkityksestä. Kuvaajassa näkyy rakennuksen kuluvan vuoden toteutunut kulutus sekä kuluvan ja edellisen vuoden normeerattu kulutus. Kuluva vuosi on ollut lämmin, mikä voidaan päätellä siitä, että normeerattu kulutus on suurempi. Jos kulutusseurannassa olisi verrattu toteutunutta kulutusta edellisen vuoden normeerattuun kulutukseen, olisi lämmitysenergiankulutuksen voinut luulla laskeneen. Todellisuudessa normeerattu eli sääkorjattu kulutus on kuitenkin itse asiassa noussut.
EdellinenSeuraava