Suomen voimassa oleva rakentamismääräyskokoelma edellyttää, että uudisrakennukset suunnitellaan ja rakennetaan siten, että energiaa ja luonnonvaroja kuluu säästeliäästi. Määräysten mukaan nykyisin myös olemassa olevien rakennusten energiatehokkuutta on parannettava rakennuksen rakennus- tai toimenpideluvanvaraisen korjaus- ja muutostyön tai rakennuksen käyttötarkoituksen muutoksen yhteydessä, mikäli se on teknisesti, toiminnallisesti ja taloudellisesti toteutettavissa.
Ympäristöministeriön asetus uuden rakennuksen energiatehokkuudesta (1010/2017) on vuoden 2018 alusta lähtien ohjannut rakentamaan niin sanottuja lähes nollaenergiarakennuksia. Tavoitteena on, että vuoden 2021 alusta kaikki uudisrakennukset ovat lähes nollaenergiataloja, joilla on erittäin korkea energiatehokkuus ja joiden tarvitsema erittäin vähäinen energia on suuressa määrin peräisin uusiutuvista lähteistä. Lähes nollaenergiarakennus ei siis ole energiankulutukseltaan lähes nolla, vaan niissä energiaa käytetään tehokkaasti ja tarpeenmukaisesti.
Nyt suunniteltavat uudet rakennukset ovat siis hyvinkin energiapihejä, mutta rakennuskantamme energiatehokkuuden nopean paranemisen näkökulmasta ongelmana on, että se uudistuu hitaasti. Tämä tarkoittaa, että jo olemassa olevien rakennusten energiankulutus on saatava tulevaisuudessa vähentymään merkittävästi.
Suurin säästöpotentiaali suomalaisessa asuinrakennuskannassa liittyy 1960-1980 -luvuilla rakennettuihin, tyypillisesti runsaasti energiaa kuluttaviin, kerros- ja rivitaloihin. Juuri tämän ikäluokan rakennuksia on itse asiassa maassamme vieläpä määrällisesti eniten.
