Miksi taloyhtiöissä kaivataan energiaeksperttejä?
Taloyhtiöillä on iso rooli suomalaisessa energiankulutusjärjestelmässä. Suomessa on noin 88 000 taloyhtiötä, joissa asuu noin puolet koko väestöstämme.
Taloyhtiöt ostavat vuosittain tuotteita ja palveluita noin viiden miljardin arvosta. Tästä potista tyypillisesti 30–40 prosenttia aiheutuu energiaan liittyvistä lämmitys-, vesi- ja sähkökustannuksista.
Energia ja vesi ovat siis taloyhtiöille isoja kulueriä. Kun asunto-osakeyhtiöiden hoitokulut olivat esimerkiksi vuonna 2018 keskimäärin 51,8 euroa huoneistoneliötä kohti vuodessa, kului tästä energiaan ja veteen noin 20,7 euroa. Esimerkiksi 70 neliöisen asunnon tapauksessa tämä tarkoittaa 1 149 euroa vuodessa.
Arvioiden mukaan 10–15 prosenttia rakennusten säästöpotentiaalista olisi saavutettavissa ilman kalliita ja raskaita korjaustoimenpiteitä. Taloyhtiön asukkaiden tahtotila ja päätökset ovat olennaisia askelmia energiatehokkuuden edistämisessä.
Tämän taloyhtiön energianhallinnan kurssin tavoitteena on tukea taloyhtiöitä tarjoamalla kokonaisvaltaista tietoa, työkaluja ja ideoita parantaa talojen niin rakennusteknistä laatua, energiataloutta kuin sisäilmastoa.
Energiaeksperttikurssin opeilla on pistetty jo monen suomalaisen taloyhtiön energia-asioita kuntoon. Alla olevalla videolla energiaeksperttikurssin käynyt tamperelainen Arto Putkonen kertoo, millä monin tavoin energiatehokkuutta on onnistuttu parantamaan heidän taloyhtiössään.
Kappaleet
- Energiatehokkuus - euroja, ekologisuutta ja viihtyvyyttä
- Asumisen energiankulutus Suomessa
- Lainsäädäntö ohjaa energiatehokkaaseen rakentamiseen
- Taloyhtiön energiankulutus
- Rakennusten käyttäjät näkyvät energialaskussa
- Ominaiskulutukset auttavat energiatehokkuuden vertailussa
- Energia- ja vesikustannusten vaikutus taloyhtiön hoitokuluihin
- Harjoitustehtävä: Johdanto